Kun vanha ilma-vesilämpöpumppu hajosi, tarvittiin tilalle nopeasti uusi. AJ Energia valikoitui toimittajaksi, ja sujuva kommunikointi sekä apu hankinnan aikana jätti Esko Turpeiselle positiivisen kuvan palvelusta.
Turpeisella oli ollut kodissaan käytössä ilma-vesilämpöpumppu jo vuodesta 2008, joten hän oli aikanaan järjestelmän hankinnassa edelläkävijöitä. Vuosien mittaan vanha laite palveli hyvin, mutta ajan myötä alkoi herätä huoli siitä, milloin se lopulta tulisi käyttöikänsä päähän.
Lopulta näin kävikin – vanha pumppu hajosi tammikuun kovimpien pakkasten aikaan. Uutta laitetta ei ollut hankittu aiemmin, sillä Turpeinen halusi seurata teknologian kehittymistä: “Viime vuosien aikana ilma-vesilämpöpumput ovat kehittyneet paljon ja halusin varmistua, että saamme mahdollisimman nykyaikaisen laitteen”, hän toteaa.
Toimittajaa valittaessa Turpeiselle oli tärkeää löytää paikallinen yritys. Lopullinen hankinta kilpailutettiin kahden eri yrityksen välillä, ja AJ Energia valikoitui toimittajaksi uskottavuutensa sekä kilpailukykyisen tarjouksen ansiosta.
Turpeisella oli jo valmiiksi selkeä käsitys siitä, millaisia ominaisuuksia ilma-vesilämpöpumpulla tulisi olla, ja muutama merkki sekä malli nousivat esille.
“Minulla oli tarkat speksit siitä, mitä laitteelta haluttiin. AJ Energian kanssa vaihtoehdot käytiin myös kattavasti läpi, ja lopulta oli selkeää, että on vain yksi sopiva vaihtoehto”, Turpeinen kuvailee.
Yhteistyön aikana Turpeinen on arvostanut erityisesti selkeää ja mutkatonta kommunikointia:
“AJ Energian kanssa oli helppo keskustella. Asiantuntijat olivat mukavia ja välittömiä, eikä ollut mitään myyntijargonia – puhuttiin asioista asioina. Vastauksia sai myös aina nopeasti kellonajasta riippumatta.”
Ennen asennusvaihetta AJ Energialta annettiin Turpeiselle vinkkejä, mitä kannattaisi tehdä toisin esimerkiksi putkistoihin aiemman laitteen asennukseen verrattuna. Vaikka laitteen asennuksen aikana ilmeni pieniä viivästyksiä, oli asennuksen lopputulos siisti ja AJ Energia auttoi selvittämään muun muassa epäselvyydet rahtifirman kanssa, jotta laite saatiin perille.
“Myös rahoitus- ja paperiasiat hoituivat heidän kanssaan mutkattomasti”, Turpeinen nostaa esille.
Kokonaisuutena Turpeinen on ollut tyytyväinen kokemukseensa. Huolellinen palvelu ja asiantunteva tuki auttoivat varmistamaan, että uusi ilma-vesilämpöpumppu saatiin taloon ja kodissa on päästy nauttimaan entistä ehomman laitteen eduista.